Suomen Bahá’íden Kansallinen Henkinen Neuvosto
31. lokakuuta 2025
bahá’í-vuosi 182
Aluevuosikokouksiin kokoontuneille ystäville
Rakkaat ystävät
Kansallinen Henkinen Neuvosto lähettää kuhunkin vaalipiiriin sydämellisen tervehdyksen kokoontuessanne vastaamaan pyhään velvollisuuteenne ja etuoikeuteenne valita alueenne valtuutetut kansalliseen vuosikokoukseen 2026. Samalla teillä on mahdollisuus neuvotella bahá’í-uskon kehityksestä niin omalla alueellanne kuin kansallisella tasolla. Esitämme pohdittavaksenne kaksi kysymystä, joista kuulisimme mielellämme ajatuksianne. Näitä aiheita on taustoitettu laajemmin Suomen bahá’ílle 6. syyskuuta 2025 osoittamassamme kirjeessä.1
1. Maailmanlaajuinen henkinen hanke on tarkoitettu kaikille ystäville. Yhä laajempi osallistuminen, johon sisältyy määrätietoinen ponnistelu suunnitelman toimintakehyksessä ja lahjoittaminen bahá’í-uskon rahastoihin, edellyttää kasvavaa huomiota Siunatun kauneuden seuraajilta Suomessa. Bahá’í-uskon kehitys on erottamattomasti sidoksissa ystävien jatkuviin, rakkaudella pyhittämiin uhrauksiin, joita ystävät antavat sekä ajastaan että aineellisista varoistaan. Lahjoittaminen on yhtä aikaa ilmentymä rakkaudesta Jumalaan ja käytännön tapa edistää Hänen Ilmaisijansa visiota ihmiskunnan ykseydestä. Uhrauksemme on lahja ihmiskunnalle.
Miten Suomen bahá’í-yhteisössä voidaan rohkaista anteliaisuuden ja osallistumisen kulttuuria sekä aineellisissa että muissakin asioissa?
2. Etenemme yhteistyön kautta, eikä yksikään seutu ole erillään koko maan käsittävästä oppimisesta. Yhä useammin toimintakehyksen soveltaminen eri paikkakunnilla – mukaan lukien merkityksellisten keskusteluiden käyminen ystävien, työ- ja opiskelutovereiden ja sukulaisten kanssa, kodin avaaminen hartauselämän rikastamiseksi, henkisen kasvatuksen tarjoaminen lapsille, varhaisnuorten henkisten ja älyllisten kykyjen vapauttaminen, bahá’í-kirjoitusten tutkiminen ja palvelukyvyn kehittäminen koulutusinstituutin materiaalien avulla – saa vauhtia kosketuksesta Uudenmaan kasvuprosessiin. Uudellamaalla kasvatetaan kykyä levittää kokemusperäistä tietoa ja voimavaroja naapuriseuduille ja koko maahan.
Miten olette hyödyntäneet yhteyttä Uudenmaan seudun oppimisprosessiin ja miten tätä vastavuoroista yhteyttä voidaan vahvistaa?
Rakkain terveisin
Suomen Bahá’íden Kansallinen Henkinen Neuvosto
Safa Hovinen, sihteeri